UKKO Yrittäjä -palvelun kuukausihintaan kuuluu osakeyhtiön tilinpäätös ja yhtiön vuosittainen elinkeinotoiminnan veroilmoitus. Aloitamme niiden työstämisen, kun tilikautesi on päättynyt.
Tilinpäätös laaditaan tilikautesi kirjanpidon perusteella, minkä vuoksi pyydämme sinua lisäämään kaikki tositteet hyvissä ajoin palveluun. Sujuvimmin se hoituu, kun lisäät aina edellisen kuukauden tositteet palveluun seuraavan kuukauden 15. päivään mennessä. Näin tiedot ovat varmasti ajan tasalla myös tilikauden vaihtuessa, eikä niitä tarvitse enää täydentää.
Saatamme tarvita tilinpäätöstä varten lisätietoja esimerkiksi varastosi arvosta, käteiskassasi saldosta tai leasing-sopimuksistasi. Kun tilinpäätöksesi lähestyy, saat sähköpostiisi tilikauden lopun muistilistan. Tutustu siihen huolella ja varmista, että toimitat meille kaikki tarvittavat tiedot ohjeiden mukaan tilikautesi päättymistä seuraavan kuukauden 15. päivään mennessä. Muista, että olet aina itse vastuussa antamiesi tietojen oikeellisuudesta ja täydellisyydestä.
Seuraa sen jälkeen sähköpostiasi: lähetämme sinulle tiedon tilikauden tuloksesta, jonka jälkeen tarvitsemme vielä osakeyhtiön hallituksen kokouksen pöytäkirjan (tilinpäätös on tarkistettu ja hyväksytty) sekä yhtiökokouksen pöytäkirjan (kokouksessä päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta, voitonjaosta ja vastuuvapaudesta).
Kun kokousten pöytäkirjat on toimitettu meille, saat ne vielä sähköisesti allekirjoitettavaksi ja sen jälkeen kaikki on osaltasi selvää; olet toimittanut tarvittavat tiedot, saatamme tilinpäätöksesi loppuun ja teemme osakeyhtiösi veroilmoituksen!