Yksi yleisimpiä uusien yrittäjien kysymyksiä on otsikon mukaisesti: "Mitkä kulut ovat vähennyskelpoisia kirjanpidossa?"
Yksinkertaisimmillaan tähän voisi vastata, että kaikki kulut, joiden voi suoraan odottaa edistävän liiketoiminnan harjoittamista ovat vähennyskelpoisia kirjanpidossa. Usein tämä tiivistelmä ei vielä takaa vähennyksien täyttä ymmärrystä. Pyrimme tässä artikkelissa kuvaamaan mahdollisimman tarkasti mitkä ovat sellaisia tuotteita tai kuluja jotka ovat vähennyskelpoisia, erityisesti toiminimiyrittäjillä.
UKKO Yrittäjä -palvelussa lisäät toiminimen kulut suoraan palveluun
Kulun lisätäksesi sinulla tulee olla tosite, eli esimerkiksi kuitti ostoksesta tai ostolasku pdf-muotoisena. Kulua lisätessäsi palvelu opastaa sinut luokittelemaan kulun oikein kirjanpidon kirjauksia varten, ja pyytää lisäämään tarvittavat lisätiedot. Muistathan aina merkitä maksupäivän!
UKKO Yrittäjä-tiimi käsittelee kulusi, kysyy tarvittaessa lisää tietoja, ja lisää kulun kirjanpitoosi. UKKO Yrittäjä -palvelu käsittelee myös kausittaisten oma-aloitteisten veroilmoitusten lähetykset, tutummin arvonlisäveroilmoituksen ja EU-yhteenvetoilmoituksen. Vuoden päätteeksi palvelumaksun hintaan kuuluu myös veroilmoituksen teko ja lähetys. Veroilmoitusta varten asiakkaamme pääsevät ilmoittamaan myös muista vähennettävistä kuluista kuten esimerkiksi työhuonevähennyksestä. Nämä tiedot kysytään erikseen vuodenvaihteessa avautuvassa veroilmoituskyselyssä.
Toiminimen vähennyskelpoiset kulut:
Tässä listaus vähennyskelpoisista kuluista. Tarkemmin kululajit eroteltuna listauksen alla.
Suoraan liiketoimintaan liittyvät ostot ja yrityksen perustamiseen liittyvät kulut:
- kuten kuluvat työvälineet ja -tarvikkeet, ja muu kulu, joka sisältyy toimeenpanijan laskutukseen
- yrityksen perustamisen suunnittelu, lupien hakeminen ja mahdollisesti ostettu yritysneuvonta
Lisäksi liiketoiminnan edellytyksiä tukevat ja kehittävät kulut:
- Toimistotarvikkeet
- ATK-ohjelmistot ja lisenssit
- Pienhankinnat
- Markkinointimenot
- Työhuonekulut
- Edustuskulut
- Ammatti- ja sanomalehdet
- Yel-kulut/eläkekulut/eläkemaksut
Toimistotarvikkeista voidaan laittaa vähennyksiin mm.
- kynät
- vihkot
- postimerkit
- vastaavat pienet kulutustavarat jotka kuluvat normaalissa toimistokäytössä.
Atk-ohjelmien ja lisenssien kulut voidaan laittaa vähennyksiin. Nämä voivat olla esimerkiksi Microsoft Office-toimisto-ohjelmiston lisenssimaksut, sekä muut liiketoiminnallesi tarpeelliset ohjelmistot ja lisenssit - vaikkapa valokuvaajalle Photoshop voi olla tällainen.
Pienhankintoina voidaan pitää mm.
- tulostimet
- puhelimet
- kannettavat tietokoneet
Tässä kannattaa erityisesti huomioida se että, verovuoden aikana pienhankintoja saa vähentää enintään 3600 euroa (ennen vuotta 2021 raja oli 2500 euroa).
Markkinointimenot ovat vähennyskelpoisia kuluja. Näihin kuuluu myös esim. yrityksen logon painatus työvaatteisiin.
Työhuonekulut voidaan laittaa vähennyksiin. Esimerkiksi teet töitä kotona, jossa on varattu oma tila työn suorittamiseen. Esim. työhuone vie 20 neliöitä yhteensä 100 neliön asunnosta, jolloin voit vähentää 20% osuuden asunnon kuluista. Erillisen vuokratun työtilan kulut voi vähentää lisäämällä kulutositteet suoraan kirjanpitoon. Kotitoimiston kulujen vähennyksen taas voi tehdä joko todellisten kulujen mukaan tai kaavamaisena työhuonevähennyksenä vuosittain veroilmoituksella.
Edustuskuluista voidaan laittaa puolet vähennyksiin, kun kulut liittyvät asiakassuhteiden parantamiseen. Edustusta ovat kulut, jotka muuten voitaisiin tulkita neuvottelukuluiksi, mutta joiden kustannus on epätavallisen korkea, eli noin normaalia lounasta kalliimmat kulut.
Ammatti- ja sanomalehdet, jotka tilataan yrityksen käyttöön voidaan laittaa vähennyksiin. Myös ammattikirjallisuus kuuluu samaan kategoriaan.
Yel-kulut/eläkekulut voidaan myös laittaa yrityksen tai henkilökohtaisiin vähennyksiin. Huomaathan, että ammattiliiton ja työttömyyskassan jäsenmaksut taas vähennetään aina henkilökohtaisessa verotuksessa veroilmoituksen yhteydessä.
Nämä säännöt eivät valitettavasti kuitekaan ole poikkeuksettomia, joten on hyvä varmistaa vähennysten kelpoisuus vielä verottajalta tai UKKO Yrittäjä -palvelun asiakaspalvelusta.
Kun lisäät kulun UKKO-palveluun, tiimimme tarkistaa aina kulun ja tositteen. Jos kulu ei käy vähennettäväksi, saat meiltä viestin asiasta ja mahdollisen täydennyspyynnön kulun tietoihin. Pyrimme toimimaan niin, että harmaalla alueella olevia kuluja ei kirjata kirjanpitoon ja pyydämme aina tarkennusta, jos jostain kulusta ei riittävästi selviä, kuinka se liittyy liiketoimintaasi.
Muistathan: menon lisäämiseen tarvitaan tosite, jossa näkyy ostoksen tai kulun ALV-kanta. Tämä kannattaa huomioida etenkin maksupäätteellä maksaessa - varmista, että saat kuitin, jossa ostos ja verokanta on eriteltynä, sillä usein maksupäätteen tulostamassa kuitissa näkyy vain kokonaissumma.
Lisätietoja vähennyksistä: Verovähennykset toiminimelle